Sain tuttavaltani työstettäväksi hänen löytönsä, joka kaipasi piristystä uuden kankaan muodossa sekä vähän käsinojien kiristystä. Oli hienoa päästä avaamaan 50-luvun tuotteen sielunelämää ja sen aikaisten työtapojen toimivuutta.
Aloitin työn irroittamalla useamman sataa niittiä, omaksi onnekseni niiden kiinnityksestä oli jo kauan ja ne oli hieman löystyneet. Tutkin samalla missä mikäkin kankaanpala on kiinni ja mitä kautta ne kiemurtelevat, paljon helpompi kiinnittää uudet palat paikoilleen.
Kun tuoli oli riisuttu vanhoista vaatteistaan oli aika katsoa mitä sen pehmusteille kuului, ei kovin hyvää. Muutenkin ohuet pehmusteet selkänojassa ja istuimessa olivat muuttuneet kuppimalliseksi. Istuimen jousituksena oli aikoinaan käytetty kumivyötä, jonka pystyi vielä kiristämään melkein viidellä sentillä. Selkänojaan laitoin juuttivöiden tilalle ohuemmat kumivyöt, jotka palautuvat toisin kuin alkuperäiset osat.
Pehmusteet vaihdoin uusiin ja vähän paksumpiin vaahtomuoveihin, istuimeen tuli vielä lisäpala alle tuomaan muotoa.
Tuttavani oli kertonut väri- ja materiaalitoiveensa joiden mukaan lähdin etsimään sopivaa kangasta. Koulun lähitukku ei jälleen kerran pettänyt ja sieltä otinkin kaikki ehdotukseni.
Kankaan valintaa varten sain Henry borgin kangastukusta näytteitä mukaani, ja hinnat vaihtelivat napsakasti kuten verhoilukankailla yleensäkin, tässä kohtaa tulee aina opittua paljon hintaryhmistä ja myös siitä, mikä siinä verhoilussa sen hinnan tekee. Koska tuttavaani ei ole halvimmalla maulla pilattu, oli kangasvalinta itselleni jännittävä. Minun täytyi olla todella tarkkana juuri oikean määrän tilaamisessa sekä koko työstöprosessissa (varsinkin leikkauksessa). Kankaan suuntaa tuli miettiä, jotta nukka kulkee kauniisti ja samaan suuntaan niin istuimessa kuin selkänojan molemmin puolin.
Ompelu itsessään oli helppoa, mutta nitominen ja kankaan suoristus olivat hermoja koettelevaa. Viimeisenä vaiheena muutimme opettajan kanssa takasuojan kiinnitystä, joka oli alunperin päällenidottu muttei kovin siisti ja päätimme että ompelen sen käsin piilo-ompeleella (en ihmettele yhtään ettei 50-luvun massatuotanossa käytetä tätä menetelmää).
Lopuksi kiinnitin käsinojat takaisin kiinni ja samalla ne tuli kiristettyä niin hyvin kuin vanhaa puuta voi sen periksi antamatta kiristää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti